Onko syvällisyys syvältä?

Tekee mieli kirjoittaa jotain iloista. Onhan edessä riemullinen joulujuhla.

Pelkään vain että iloisuutta ei oteta niin vakavasti kuin synkkämielistä voivottelua. Jos kirjoittaisin että toiset ne kuolevat nälkään tai viruvat pakolaisleireillä sillä aikaa kun me mussutamme torttuja, niin monet ajattelisivat että hienoa, pastori kokee syvästi ja on aralla tunnolla. Jos sen sijaan kirjoitan miten hyvä mieli tulle jouluaskarteluista ja kynttilöistä ja miten kauniit seimiasetelmat virittävät joulun tunnelmaan, minua helposti pidetään pintaliitäjänä ja turhuuden tavoittelijana.

Synkyyttä pidetään syvällisenä muutenkin kuin kirkossa. Esimerkiksi kirjallisuudessa. Sodista, katulapsista ja epätoivoisesta rakkaudesta kertovat romaanit ovat kulttuuria ja nousevat klassikoiksi. Onnellisesta elämästä kertovat kirjat sen sijaan ovat turhanpäiväistä kioskikirjallisuutta.

Mutta eikö ilo ole se mitä ihmiset syvimmältään kaipaavat? Eikö ilo ole jotain paljon syvempää ja aidompaa kuin suru ja tuska? Jos elämässä on iloa niukalti, eikö iloa pitäisi pyrkiä lisäämään sen sijaan että ryvetään synkistelyssä ja eletään silloin muka 'oikeaa elämää'?

Meillä suomalaisilla on outo, syvään juurtunut käsitys siitä, että lisääntynyt onni ja ilo olisi aina joltain toiselta pois, ikään kuin onnen määrä maailmassa olisi vakio. Suomalainen naapurikateus perustuu tähän: "jos tuolla toisella menee hyvin, se ei voi olla minun etuni mukaista.". Siksi kuvitellaan, että onnellisen ihmisen ei kannattaisi puhua onnestaan, muuten se katoaa.

Todellisuudessa onni ja ilo kuitenkin lisääntyvät kun niitä ilmaistaan avoimesti. Eräässä englantilaisessa reality-tv-sarjassa toimittaja kokeili vastaantulijoille hymyilemistä kadulla. Ihme ja kumma useimmat hymyilivät takaisin! Mahtaisiko toimia Ssuomessa?

Raamatussa Paavali kirjottaa, että Hengen hedelmä on ilo. Jumala siis haluaa synnyttää meissä iloa. Se ilo on tarkoitettu myös jaettavaksi eteenpäin, kylvettäväksi toisiin ihmisiin, uutta hedelmää kantamaan. Ehkä jokainen ilon siemen ei putoa hyvään maahan, mutta silti iloa kannattaa levittää tuhlaillen. Se ei ole keneltäkään pois.

Beetlehemin kedolla enkelit ilmoittivat paimenille "ilosanoman, suuren ilon". He eivät sanoneet että katsokaa nyt kuinka kurjaan seimeen Jeesus syntyi, menkää tekin kurjistelemaan kaikkein kurjimpien luo. Ei, he toivat sanoman toisesta maailmasta, jossa ilo on todellisempaa kuin suru ja tuska.

Tätä toisen maailman ilosanomaa mekin saamme olla levittämässä. Usein se leviää parhaiten pieninä asioina. Esimerkiksi oikeanlainen joulukortti oikealle henkilölle voi olla ilon siemen, joka kantaa hedelmää kauas tulevaisuuteen - ja iankaikkisuuteen asti.

Mitä synkempi maailma on, sitä pienempi valonpilkahdus näkyy kauas. Jos siis elämässäsi on pieniä iloja, älä sano että ne ovat pieniä! Niihin kätkeytyy suuri Jumala.