Lähetyksen makua

lauantaina 23. tammikuuta 2010


Lapset jankuttavat, mies mököttää, suku hengittää niskaan ja työelämä muistuttaa läheisesti suojalkapalloa. Tahdon pois! Minne tahansa kunhan se on kaukana. Voin unissani tuntea miten tuuli tuivertaa hiuksiani jossain Mongolian aavikoilla, missä kukaan ei vaadi mahdottomia, kukaan ei hiosta, vain aroa ja hiljaisuutta silmänkantamattomiin. Ah... olisi se vaan ihanaa lähteä lähetystyöhön!
Mutta millainen on lähetystyön todellisuus tänään?
Jos sanasta lähetystyö mieleen nousee kuva kalpeasta pastorista kaislahameessa, kivääri olalla ja raamattu ojossa ihmissyöjäin keskellä, saattaa olla aika uudistaa käsityksiä.
Myöskään idylli jossa suurisilmäisille lapsille jaetaan sopivassa suhteessa puuroa ja elämän vettä safarin ja vuorikiipeilyn välissä ei taida vastata lähetystyön hikistä todellisuutta.

Lähetystyö on jo käsitteenä hiukan ongelmallinen, ainakin entisen ateistin näkökulmasta.
Miksi lähteä viemään uutta uskontoa alueille, joissa on eletty vuosituhansia niiden omien
perinteiden mukaan? Eikö tämä juuri ole alkuperäiskulttuurien tuhoamista?

Tai miksi lähteä niin kauas, (mieluiten subtrooppiselle vyöhykkeelle?) parantamaan maailmaa, kun kotipuolessakin on hätää, kurjuutta ja eriarvoisuutta? Eikö tämä ole todellisuuden kieltämistä ja valikointia joka perustuu omalle kokemustenjanolle?

Mistä voin tietää onko juuri minun määrä lähteä vai jäädä? Voinko tuntea aitoa kutsumusta, vaikka tiedostan uskoni haurauden,motiivieni ristiriitaisuuden ja tehtävän suunnatomuus lannistaa jo etukäteen?

Mm. näitä kysymyksiä pohtimaan kokoontuu kerran kuussa lauantai-iltaisin, 5. helmikuuta alkaen, keskusteluryhmä jonka tavoite on pohtia lähetyksen oikeutusta, toteutumista ja tulevaisuutta. Olet erittäin tervetullut mukaan!

Ei tarvitse olla osattomien suojelupyhimys voidakseen tulla.
Ei tarvitse olla kosmopoliitti joka seuraa henkeään pidättäen maailman tilaa, tai olla valmis lähtemään toiselle puolelle maailmaa kahden päivän varoitusajalla.
Ei tarvitse tuntea suurta kutsumusta, ei pitää torakoista, ei edes ”olla uskossa”.
Riittä että olet kiinnostunut aiheesta, sinulla on siitä ehkä mielipide tai kokemus jonka tahdot jakaa ja haluat tietää lisää modernista lähetystyöstä.

Ryhmä kokoontuu kevään aikana kolme kertaa keskustelemaan aiheesta Suomen lähetysseuran tuottamaa materiaalia johtolankana käyttäen. Materiaaliin voi tutustua etukäteen osoitteessa http://www.mission.fi/aineistopankki/ , mutta voit myös solahtaa joukkoomme täysin ummikkona.

Kevään ohjelma ja kokoontumiskertojen teemat:

5.2.
- Miksi lähetystyötä tehdään?
-Kristinusko ainoa tie Jumalan luo?
- Lähettävä seurakunta ja suhteellinen hyväosaisuus.
- Missä lähetystyötä tehdään, missä sitä pitäisi tehdä ja mitä on kotimaan lähetys?


5.3.
Lähetystyö, kehitysyhteistyö, ihmisoikeustyö ja luonnonsuojelu : vastuukantamista vai lähimmäisenrakkautta?
Väkivaltaiset mutta sitkeät perinteet, ihmiskauppa, ilmastonmuutos ja muut lähetyksen haasteet tällä vuosituhannella.
Lähetystyö kehittyneissä ja vauraissa yhteiskunnissa.

16.4.

Kutsumus, rukous ja johdatus lähetystyössä
Oletko lähtijä vai lähettäjä?
Lähetyspiirin voimavarat ja sudenkuopat

Tapaamiset EIVÄT ole sarja luentoja, vaan tilaisuus keskustella avoimesti niistä ajatuksista ja tuntemuksista joita aihe herättää. Pohdimme yhdessä sitä miksi Jeesuksen antama lähetyskäsky on niin tärkeä ja mitä se käytännössä sisältää.

Kokoonnumme yllä mainittuina päivinä klo 18 Mikonmökissä puutarhakadulla.
Tilaisuuden ajaksi pyritään järjestämään lastenhoito.
Tapaaminen alkaa aina yhteisellä aterialla, jos tunnet kutsumusta eksoottisten ruokien valmistamiseen suurelle joukolle, ilmoittaudu allekirjoittaneelle( rauhakristina@gmail.com).


”Luottamusta on ottaa ensimmäinen askel, vaikkei näkisikään kaikia portaita.”
(- Martin Luther King Jr.)

Nappi napilta kohti taivasta

Vielä 1980-luvulla puolustusvoimissa ei ollut vetoketjuja. Vaikka napit ovat hankalampia, niitä pidettiin luotettavampina. Se onkin tavallaan totta: jos viidestä napista hajoaa neljä, pysyy takki yhä jollain tavalla kiinni, mutta yhdestäkin kohdasta hajonnut vetoketju on usein käyttökelvoton.

Taannoin eräässä kirkon työntekijöiden seminaarissa kirkon jäsenet luokiteltiin nappi-, vetoketju- ja tarranauhakristittyihin. Minusta vertaus on hyvin puhutteleva ja monikäyttöinen.

Nappikristityt käyvät kirkossa jouluisin, konfirmaatiossa, häissä ja hautajaisissa. Heidän kristillisyytensä aktualisoituu vain silloin tällöin. Silti he näiden harvojen kohtaamisten vuoksi pysyvät kirkossa kiinni. Kirkolliset toimitukset ovat tutkimusten mukaan tärkein kirkkoon kuulumisen syy. Voidaan tietysti kysyä, kuinka syvällisiä nämä syyt lopulta ovat. Uskon että ne ovat syvällisempiä kuin päältä päin katsoen luulisi. Vaikka toimituksiin liittyy myös maallisempia ulottuvuuksia, niiden hengellistä merkitystä ei pidä aliarvioida.

Vetoketjukristityille seurakunta on läsnä jokapäiväisessä elämässä. He käyvät säännöllisesti jumalanpalveluksessa, raamattupiirissä tai seurakunnan kerhossa. He ammentavat kirkon toiminnasta voimaa jokapäiväiseen elämäänsä, ja pystyvät siksi kantamaan paremmin vastuuta lähimmäisistä. Nämä ihmiset ovat kirkon ja koko yhteiskunnan tukiranka, ja heidän hyvinvointinsa on kaikkien etu. Siksi kirkon tulee panostaa vetoketjun joka pykälään. Vaikka joidenkin messujen ja piirien kävijämäärät ovat pieniä, niiden vaikutukset ovat hyvin kauaskantoiset.

Tarranauhakristityt ovat sen sijaan ongelmallinen ryhmä. He tarrautuvat kirkon työntekijöihin ja omivat heidät itselleen, mutta kieltäytyvät kasvamasta. Aina tilaisuuden tullen he haluavat viedä työntekijän aikaa ja pyrkivät usein manipuloimaan heitä. Jotkut heistä kuvittelevat kantavansa vastuuta seurakunnasta, vaikka todellisuudessa vain riistokuluttavat työntekijöiden voimavaroja. Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu heistä: ne, joiden tulisi jo syödä kiinteää ruokaa, juovat yhä maitoa (Hepr. 5:12).

Millainen kristitty sinä olet? Nappi, vetoketju vai tarra?

Olitpa millainen tahansa, uskon että Jumala on kutsunut sinut vastaanottamaan rakkauttaan ja jakamaan sitä eteenpäin. Seurakunnan työntekijöiden tehtävä on tukea kaikenlaisia kristittyjä elämän matkalla, jotta he löytäisivät Jumalan johdatuksen elämäänsä.

Papin työssä huomaa monin tavoin, että jokainen nappi tai pykälä on tärkeä. Yhtenä esimerkkinä nostan esiin satunnaiset keskustelut seurakuntalaisten kanssa. Kerran kirkkoherranvirastolla minua tuli tapaamaan eräs naisihminen, jota en tuntenut entuudestaan. Hän tuli hetken mielijohteesta ja hiukan arastellen. Hän halusi papilta neuvoa erääseen valintatilanteeseen; ei kovin suureen, mutei ihan pieneenkään. Keskustelin hänen kanssaan jonkin aikaa ja sitten ehdotin että rukoilisimme johdatusta. Rukouksen jälkeen tuo ihminen oli silminnähden helpottunut ja hyvin myönteisesti yllättynyt siitä, että seurakunta tarjoaa näin hyvää palvelua ja aivan ilmaiseksi. Ihmettelimme hänen kanssaan yksissä tuumin miksi niin harva tietää tällaisesta mahdollisuudesta tai käyttää sitä hyväkseen.

Turun ja Kaarinan papeilla ei näin kännykkäaikana ole enää henkilökohtaisia päivystysaikoja, mutta Eerikinkatu kolmessa päivystää aina joku pappi maanantaista perjantaisin kello 10-15. Ainakin näinä aikoina pappi on tavattavissa ilman ajanvarausta. Lisäksi papille voi aina soittaa tai lähettää viestin. Jos yksi pappi on kiireinen, toisen tai kolmannen saa usein kiinni.

Papin kanssa keskusteluun ei tarvitse olla syynä suuri kriisi tai elämänmuutos. Arkisemmatkin asiat ovat tärkeitä keskustelunaiheita. Lähde siis rohkeasti liikkeelle! Tuo Jumala mukaan uuteen vuosikymmeneen nappi napilta. Yhteys Jumalaan ja ihmisiin muodostuvat hyvin pienistä asioista, jotka yhdessä muodostavat suuren kokonaisuuden nimeltä seurakunta.

Taivaasta katsottuna ei erota, mitkä ovat nappeja, mitkä vetoketjuja. Tärkeää on, että yhteys on olemassa. Tuon yhteyden perusta ei ole meissä, vaan Jumalassa, joka on napittanut omin käsin koko matkan taivaasta maan päälle.