Jumalaton Joulu

Millainen jokin ilmiö on, kun siitä sanotaan että se on jumalaton? Esimerkiksi jumalattoman kova urakka tai jumalaton kipu.

Se on armoton, se on liikaa. Siitä puuttuu kaikki mielekkyys, tarkoitus ja rakkaus joka tekisi sen mahdolliseksi kestää.

Jumalattomina aikoina jumalattoman suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jumalattomien tehokkuusvaatimusten keskellä tätä ei tule useinkaan ajateltua.Miten vakavasta puutteesta onkaan kyse kun tekemisestä ja olemisesta puuttuu Jumala. Jumalattomuudesta on tavallaan tullut normi.

Alkavalla viikolla vietetään Joulua, eli juhlitaan vapahtajan syntymän päivää ja kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee ihmeellisen valon. Epäitsekkyys, rakkaus, rauha ja ilo täyttävät sydämet. Ainakin periaatteessa. Joulua vietetään lähes kaikissa suomalaisissa kodeissa. Epäloogista kyllä, myös monet ateistit, hedonistit, anarkistit ja jopa satanistit viettävät joulua. Sanotaan että se on ikiaikainen perinne, jo muinaisten esi-isien viettämä juhla jonka päälle kristinusko on myöhemmin liimannut oman legendansa. Joulu kuuluu kaikille?

Jumalaton joulu alkaa jumalattomasta paikasta - ostosparatiisista. Jo marraskuussa vietetään joulusesongin avajaisia, tarkoitusksena myydä, tehdä kovaa tulosta ja julistaa kuluttamisen ilosanomaa. Kansa saapuu sankoin joukoin paikalle ja purematta nielee mainostajain hyvästä,rikkaasta elämästä syöttämät mielikuvat.

Tungoksessa kyräillään, tönitään, tiuskitaan ja mulkoillaan. Minulle ensin. Minulle enemmän .Minulle isompi! Kaupat saaavat ennen joulua olla pyhätkin auki jotta ehditään ostaa hyvä joulu.

Joulukuussa alkaa myös jumalaton keskinäinen kilpavarustelu. Kuka askarteli itse kortit, kuka leipoi suurimman piparkakkutalon. Joku viisas osti lahjat jo heinäkuussa ja kääriytyy omaan erinomaisuuteensa kun matti myöhäiset rynnivät aatonaattona marketissa. Sillä sehän se on joulun tärkein sisältö, lahjat. Niiden määrä, arvo ja koostumus. Kovia ja pehmeitä paketteja. Tosin kaikkihan tietävät että pehmeä paketti on ihan hanurista. Kova sen olla pitää, ja koteihin kannetaan selkä vääränä elektroniikkaa; taulutelevisioita, pelikonsoleita, kännyköitä, kameroita, tietokoneita. Myös erilaiset lahjakortit ovat suosittuja. Ei luoteta omaan arvostelukykyyn, siihen että ajatus on tärkein, kun halutaan miellyttää tärkeää henkilöä, voidella yhteistyökumppaneita, tehdä vaikutus uuteen seurustelukumppaniin.

Hyväntekeväisyys on tapetilla jouluna. Kun raha, tavara ja suosio on itselle elämän keskeisin sisältö, oletetaan että se on sitä muillekin. Ja niin kerätään rahaa osattomille, siis tavarasta ja omistamisesta osattomille. Köyhiä lapsiperheitä muistetaan (säälitään) ja yksinäisten vanhusten puolesta puhutaan. Kesällähän on ihan sama mitä kaiken maailman junttien mukuloille kuuluu, kun on niin kiire tuottaa elämyksiä omalle jälkikasvulle huvi-ja teemapuistoissa. Vanhuskin haisee paremmalta kuin helteellä, ei sitä juhannuksena viitsi ottaa mökille kaatuilemaan. Mutta jouluna, jouluna voi lähettää kortin!

Kaikki eivät tietenkään lankea hysteerisen ostelun oravanpyörään, edes joulun aikaan. Onhan joulussa muutakin hyvää, nimittäin palkalliset lomapäivät. Kun ei tarvitse mennä töihin voi kivasti olla vaikka viikon putkeen kännissä, kalassa tai netissä. Eli ei läsnä. Jos nyt on joku, jolle olla läsnä. Mitä monilla ei ole. Mainosten mielikuvat suurista onnellisista perhejouluista ovat melko kaukaa haettuja näinä individualistisina aikoina, joina sukulaiset ovat yksilön vapautta rajoittava taakka. Yhteisöllisyyttä peräänkuulutetaan, mutta lähimmäisistä ei saisi olla minkäänlaista vaivaa. Halutaan kaikki, mutta mistään ei olla valmiita luopumaan yhteisen hyvän eteen.

Joulu on ainakin ydinperheille onnen aikaa? Turvakodeissa on usein juuri jouluna täyttä, ja poliisille tulee tavallistakin enemmän kotihälytyksiä. Vaikka on julistettu joulurauha, vaikka eletään hyvän tahdon ja antamisen aikaa. Vaiko juuri siksi? Kun odotukset täydellisestä joulusta eivät täytykään, vaikka on ylensyöty ja juotu, vaikka olohuoneen lattia peittyy revittyyn lahjapaperiin, sisimpään hiipii tyhjyys. Tässäkö se nyt oli? Odotus, vaiva ja kiihko huipentuu siihen että tajunnan valtaa kaiken merkityksettömyys.

Näin kurjasti ei kuitenkaan tarvitse olla. Jos pidämme mielessämme sen mikä on todella tärkeää, vältämme varojen yli elämisestä ja mässäilystä johtuvan moraalisen krapulan.

Joulu on erityisesti osattomain juhla. Ketkä saivat vastaanottaa ilosanoman kaksituhatta vuotta sitten? Syntiset, sorretut, heikot ja vähäiset!

Rikkaille, omahyväisille ja itseriittoisille evankeliumi on melko tarpeeton kapistus. Parempi vaan hommata se HD ja napata pilleriä sisäiseen tyhjyyteen.

Sillä kaikki kääntyy päälaelleen jouluyönä:

Silloin autuaita eivät olekaan iloiset veikot vaan kaikki murheelliset, he saavat lohdutuksen.

Evät ne, joiden vatsa on täynnä vaan ne joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.

Eivät ne, jotka siivosivat tunnollisesti joka komeron Joulun tulla, vaan puhdassydämiset, he saavat nähdä Jumalan.

Eivät rahasammon takojat, vaan rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen.

Meille syntyi vapahtaja, ja hän syntyi kantaakseen kaikki ne jumalattomat kuormat joiden alle ihminen yksinään sortuu. Hän syntyi tuodakseen valoa sinne, missä sitä ei ollut, kuoleman varjon maahan.

Mikään ei voi himmentää Joulun todellista tähteä. Ei olosuhteiden vaatimattomuus, ei edes yksinäisyyys. Joulu saapuu ajallaan nöyrään sydämeen, hiljaa ja itsestään meteliä pitämättä.

Riemullista Joulua!

Onko syvällisyys syvältä?

Tekee mieli kirjoittaa jotain iloista. Onhan edessä riemullinen joulujuhla.

Pelkään vain että iloisuutta ei oteta niin vakavasti kuin synkkämielistä voivottelua. Jos kirjoittaisin että toiset ne kuolevat nälkään tai viruvat pakolaisleireillä sillä aikaa kun me mussutamme torttuja, niin monet ajattelisivat että hienoa, pastori kokee syvästi ja on aralla tunnolla. Jos sen sijaan kirjoitan miten hyvä mieli tulle jouluaskarteluista ja kynttilöistä ja miten kauniit seimiasetelmat virittävät joulun tunnelmaan, minua helposti pidetään pintaliitäjänä ja turhuuden tavoittelijana.

Synkyyttä pidetään syvällisenä muutenkin kuin kirkossa. Esimerkiksi kirjallisuudessa. Sodista, katulapsista ja epätoivoisesta rakkaudesta kertovat romaanit ovat kulttuuria ja nousevat klassikoiksi. Onnellisesta elämästä kertovat kirjat sen sijaan ovat turhanpäiväistä kioskikirjallisuutta.

Mutta eikö ilo ole se mitä ihmiset syvimmältään kaipaavat? Eikö ilo ole jotain paljon syvempää ja aidompaa kuin suru ja tuska? Jos elämässä on iloa niukalti, eikö iloa pitäisi pyrkiä lisäämään sen sijaan että ryvetään synkistelyssä ja eletään silloin muka 'oikeaa elämää'?

Meillä suomalaisilla on outo, syvään juurtunut käsitys siitä, että lisääntynyt onni ja ilo olisi aina joltain toiselta pois, ikään kuin onnen määrä maailmassa olisi vakio. Suomalainen naapurikateus perustuu tähän: "jos tuolla toisella menee hyvin, se ei voi olla minun etuni mukaista.". Siksi kuvitellaan, että onnellisen ihmisen ei kannattaisi puhua onnestaan, muuten se katoaa.

Todellisuudessa onni ja ilo kuitenkin lisääntyvät kun niitä ilmaistaan avoimesti. Eräässä englantilaisessa reality-tv-sarjassa toimittaja kokeili vastaantulijoille hymyilemistä kadulla. Ihme ja kumma useimmat hymyilivät takaisin! Mahtaisiko toimia Ssuomessa?

Raamatussa Paavali kirjottaa, että Hengen hedelmä on ilo. Jumala siis haluaa synnyttää meissä iloa. Se ilo on tarkoitettu myös jaettavaksi eteenpäin, kylvettäväksi toisiin ihmisiin, uutta hedelmää kantamaan. Ehkä jokainen ilon siemen ei putoa hyvään maahan, mutta silti iloa kannattaa levittää tuhlaillen. Se ei ole keneltäkään pois.

Beetlehemin kedolla enkelit ilmoittivat paimenille "ilosanoman, suuren ilon". He eivät sanoneet että katsokaa nyt kuinka kurjaan seimeen Jeesus syntyi, menkää tekin kurjistelemaan kaikkein kurjimpien luo. Ei, he toivat sanoman toisesta maailmasta, jossa ilo on todellisempaa kuin suru ja tuska.

Tätä toisen maailman ilosanomaa mekin saamme olla levittämässä. Usein se leviää parhaiten pieninä asioina. Esimerkiksi oikeanlainen joulukortti oikealle henkilölle voi olla ilon siemen, joka kantaa hedelmää kauas tulevaisuuteen - ja iankaikkisuuteen asti.

Mitä synkempi maailma on, sitä pienempi valonpilkahdus näkyy kauas. Jos siis elämässäsi on pieniä iloja, älä sano että ne ovat pieniä! Niihin kätkeytyy suuri Jumala.