torstai 11. marraskuuta 2010

Ihan sama, kuollaan kaikki yhdessä

Maailmaamme kohdistuu monenlaisia suuria uhkia: terrorismi, ydinaseet, ilmanstonmuutos, huumeet, rikollisuus, pandemiat ja niin edespäin. Yksi uhka on kuitenkin pelottavampi kuin mikään muu: välinpitämättömyyden lisääntyminen.

Yhä useampi asia tuntuu olevan ihmisille "ihan sama". Yhä harvempi elää henkeen ja vereen minkään asian puolesta, useimmilla elämä vain liukuu eteenpäin, ja ihan sama miten liukuu, kunhan se on suhteellisen mukavaa.

Ihan sama -mentaliteetti on kuin syöpä joka leviää. Se alkaa pienistä, näennäisen vähäpätöisistä asioista. Ostanko luomusämpylää vai reikäleivän? Ihan sama. Paketoinko joululahjat punaiseen vai vihreään paperiin? Ihan sama. Menenkö elokuviin vai konserttiin? Ihan sama.

Sitten kun tämä asenne on omaksuttu, sitä alkaa huomaamatta soveltaa tärkeämpiin asioihin. Äänestänkö vihreitä vai kristillisiä? Ihan sama. Annanko lompakossa olevan kaksikymppisen joulupataan vai ostanko uuden ovikranssin? Ihan sama. Onkohan juutalaiset autuaita omassa messiasodotuksessaan vai pitäisikö heille kertoa Jeesuksesta? Ihan sama. Tuleekohan maailmanloppu 2012 vai elänkö vielä sata vuotta, kun lääketiede kehittyy koko ajan? Ihan sama.


Eikä ole. Mikään ei ole "ihan sama", kaikella on merkitystä. Sanoisin jopa, että joka kerta kun ajattelemme, että jokin on "ihan sama", turhennamme omaa elämäämme - ja omalta pieneltä osaltamme olemme syökseämässä järjestäytynyttä maailmaa kohti kaaosta.

Raamattu kertoo, että alussa kaikki oli ihan sama. Heprean "tohu wabohu" - "autio ja tyhjä" tai "sikin sokin" - tarkoittaa alkukaaosta, pimeyttä. Mutta Jumala sanoi: "Valo ei ole ihan sama kuin pimeys. Hyvä ei ole ihan sama kuin paha." Hänellä oli mielipide, hän otti kantaa. Kaikki hyvä ja kaunis on syntynyt samalla periaatteella: valitsemalla jotain ja hylkäämällä muut vaihtoehdot. Jos haluaa kaiken, ei saa mitään.

Ei ole kauan aikaa siitä, kun lähes kaikki eurooppalaiset ihmiset olivat henkeen ja vereen mitä erilaisimpien aatteiden kannattajia. Nykyään tunnutaan ajattelevan, että sellainen ei saa aikaan kuin sotia ja väkivaltaa, on parempi suvaita kaikkea. Silloin kuitenkin heitetään lapsi pesuveden mukana. Rauha ei tule sanomalla "ihan sama, tehkää mitä tykkäätte". Siihen tarvitaan tietoista asettumista hyvän puolelle ja pahaa vastaan.

Otsikko on mukaelma Tuomas Didymuksen sanoista Jeesukselle, kun tämä oli opetuslastensa kanssa menossa katsomaan kuollutta Lasarusta. Tuomas oli vaipunut apatiaan elämän katoavaisuuden edessä, hän näki kuoleman vain osoituksena kaiken turhuudesta. Mitä järkeä on missään, lopulta me kuolemme kuitenkin?

Mutta Jeesus näki merkitystä jopa kuolemassa. Ennen kaikkea hänelle ei - onneksi - ollut ihan sama, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Hän antoi henkensä meidän puolestamme.

Paavali kuintenki julisti, että yksi asia on ihan sama. Nimittäin se, "oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi". Tämä teksti voidaan helposti ymmärtää väärin ja valjastaa yltiösuvaitsevaisuuden ohjelmanjulistukseksi. Sen on kuitenkin ymmärrettävä oikein asiayhteydessään. Se kertoo siitä, että Jeesus kutsuu jokaista ihmistä tasapuolisesti, ehtoja asettamatta.

Jeesuksella on kuitenkin jokaiselle ihmiselle oma ainutlaatuinen suunnitelmansa. On asioita, joita vain minä voin tehdä. En ole Jumalalle yhdentekevä, korvattavissa oleva resurssi; olen ainutlaatuinen osa hänen suunnitelmaansa. Jokainen elämäni hetki on korvaamaton osa rajallista elämääni maan päällä. Tämän tiedostaen, joudun kysymään itseltäni yhä uudestaan: Olenko valmis antamaan kaikkeni sen eteen, minkä näen ja tiedän oikeaksi?

Syntisenä ihmisenä joudun usein toteamaan, ettei näin ole. Yhä uudestaan sanon apaattisesti: "ihan sama". Onneksi Jeesuksen "ei ihan sama" kaikuu ristiltä omaa apatiaani voimakkaampana, ja antaa elämäni joka hetkelle todellisen merkityksen.