Ei tilaa majapaikassa

Tutussa joululaulussa puhutaan enkelparvesta, joka menee katsomaan "rakkautta suurinta". Pieni Jeesus-lapsi, ja ennen kaikkea se elämäntehtävä, joka hänellä oli edessä, kertoo meille rakkaudesta, joka ei ole tästä maailmasta, mutta joka tuli maailmaan.

Sanotaan, että rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Tämä vastakohta näkyy myös jouluevankeliumissa. Olen joskus erehtynyt sanomaan, ettei jouluevankeliumissa puhuta lainkaan synnistä. Synti-sanaa ei kylläkään mainita, mutta tuttuun keromukseen sisältyvät sanat, joiden traagisuutta emme ehkä ole täysin sisäistäneet: "Heille ei ollut sijaa majapaikassa". Lause kertoo suurimmasta mahdollisesta synnistä, välinpitämättömyydestä. Se kertoo silmien sulkemisesta inhimilliseltä hädältä ja humanitaarisen avun torjumisen teknisin perustein. Jonkun majatalon jossain nurkassa olisi varmasti ollut Marialle tilaa, mutta kun täyttä oli silloin kun isäntä sanoi että enempää ei oteta.

Miten me suhtaudumme inhimilliseen hätään? Laulamme lapsen tyhjistä käsistä ihanista, mutta tunnemmeko lapsen sen, kun hän tänään lähestyy meitä?

Kysymyksen tuominen nykypäivään voi olla vaikeampaa kuin luulemme. Tänään (11.12.) oli Turun Sanomissa mielenkiintoinen artikkeli, jossa kyseenalaistettiin vallitseva yksiviivainen näkökulma Hitlerin juutalaisholokaustiin. Yleensähän ajattelemme Hitleriä ja hänen hallintoaan yksin syypäänä kansanmurhaan. Artikkelissa tuli kuitenkin esille, että Hitlerin alkuperäinen suunnitelma ei ollut hävittää juutalaisia, vaan karkoittaa heidät Saksasta. Pakenevia juutalaisia ei kuitenkaan otettu ulkomailla avosylin vastaan, sillä juutalaisiin suhtauduttiin nihkeästi kaikkialla länsimaissa. Heillä ei ollut tilaa majapaikassa, niin kuin ei Vapahtajallakaan - niinpä Vapahtajamme tavoin Saksaan palautetut juutalaiset kohtasivat hirvittävän kärsimyksen ja kuoleman, tämän maailman vallanpitäjien pestessä kätensä.

Kenties vielä kiusallisempi on kysymys, miten suhtaudumme oman aikamme majapaikan etsijöihin. Ihmisten arvot ovat koventuneet, ja pakolaispolitiikka on monissa maissa tiukentunut kerta toisensa jälkeen. Traagisinta on minusta se, että monet kristillishenkisiksi mielletyt puolueet ajavat avoimesti ja surutta "ei tilaa majapaikassa"-politiikkaansa monenlaisiin järkiperusteisiin vedoten. Mutta olivat perusteet mitkä tahansa, aina kun yksikin ihminen käännytetään pois maastamme ja joutuu sentähden tapetuksi, hänen "verensä tulee meidän päälleemme".

Moni suomalainen on herännyt vieroksumaan kaupallista, pintapuolista joulunviettoa, ja etsii todellista joulua muun muassa kirkon tilaisuuksista. Ylistyslaulu rakkaudesta suurimmalle jää kuitenkin tyhjäksi huulten liikutteluksi, jos sydämemme ei ota vastaan todellista Jeesusta. Tämä todellinen Jeesus tulee luoksemme tänäänkin usein köyhänä, nälkää näkevänä, pelokaana ja ahdistuneena lähimmäisenä. Onko meidän sydämessämme tilaa hänelle?