Satojen kirkontornien kaupungissa

Olin viime viikolla vaimoni Katjan kanssa lomamatkalla Prahassa, ja ihastuimme kaupunkiin ikihyviksi. Praha on mielenkiintoinen, sillä se on muuttunut paljon, ja toisaalta ei lainkaan. Joka puolella on kauniita, satoja vuosia vanhoja rakennuksia, jotka muistuttavat, että Praha oli Luxemburgin dynastian aikaan Saksalais-roomalaisen suurvallan pääkaupunki.

Kommunistihallinnon aikana nuo rakennukset olivat kuitenkin paksun noen peitossa, eikä kaupoista saanut lihaa eikä etelän hedelmiä kuin hyvällä tuurilla jouluna. Viime vuosikymmenellä kaupungin ilme kohentui huomattavasti, ja rakennukset ovat ainakin ulkoisesti vanhassa loistossaan.

Aivan viime vuosina turistien määrä on kasvanut niin paljon, että se jo varjostaa kulttuurimatkan elämyksellisyyttä. Lentokentällä näin jumbojetin kokoisen kiinalaisen cargo-koneen ja päättelin, että se varmaankin toi tullessaan konteittain I love Prague -rihkamaa ja piraattikopioita Alfons Muchan grafiikasta, jotka menevät vanhassakaupungissa ilmeisen hyvin kaupaksi. Ostoksilla ollessa sai olla tarkkana, jos halusi erottaa jyvät akanoista.
Yksi Praha hienoimmista alueista oli vanha juutalaiskaupunginosa, jossa kävimme mm.tunnelmallisessa Franz Kafkan kahvilassa sekä eräässä ravintolassa, jossa elävä pianomusiikki loi hienon tunnelman.

Monet synagogat ja kirkot olivat maksullisia, joten emme käyneet niissä, ja pettymykseksemme maksuton Pyhän Vituksen Katedraali oli poikkeuksellisesti suljettu. Kävimme kuitenkin sunnuntaimessun aikaan keskustan kirkossa, joka tunnetaa nimellä Church of Our Lady Before Tyn. Kirkossa oli harras tunnelma, ja rautaporttia vahtiva suntiokin osallistui työnsä lomassa hartaudenharjoitukseen.

Kirkon sisäänkäynti oli oudosti kahvilaterassien välisen porttikongin perällä, mikä pani minut pohtimaan Tsekkiläisten suhdetta uskontoon. Onko uskonto elänyt siellä huomaamattomasti arjen keskellä, elinvoimaisena läpi Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton miehitysten? Kirkkoonkuulumisluvut kyllä puhuvat karua kieltä – yli 60 prosenttia Tsekeistä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan – mutta satavuotisia perinteitä ei noin vain pyyhitä pois. Jo satojen kirkkojen ja synagogien fyysinen läsnäolo todistaa Jumalasta ja hänen uskollisuudestaan vaikeidenkin aikojen keskellä.

Nuoret Tsekit eivät ymmärrettävästikään halua muistella historiansa synkkiä jaksoja, vaan katsovat mielellään eteenpäin. Rukoukseni on, että he kuitenkin löytäisivät sen rikkauden, joka heidän historiaansa kätkeytyy; ja ennen muuta sen elävän Jeesuksen Kristuksen tuntemisen, joista matkamuistomyymälöiden lasiset krusifiksit ovat vain kalpea häivähdys.