keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kirkosta eroamisen myönteinen puoli

Mediassa vellovassa TV 2:n homoillan jälkipuinnissa tuntuvat menevän puurot ja vellit sekaisin niin monella tasolla, että on vaikea kirjoittaa asiasta mitään kattavaa analyysiä. Yhteiskunnallinen ja kirkon sisäinen keskustelu, teologiset ja poliittiset argumentit ovat iloisena soppana. Asialliset äänenpainot hukkuvat tunnekiihkossa kirjoitettujen ja usein asiantuntemattomien kirjoitusten taakse, jollainen mielestäni oli esimerkiksi Esko Valtaojan kirjoitus Turun Sanomien nettisivulla.

Yhtä kommenttia olen turhaan etsinyt kuin neulaa heinäsuovasta, oikeastaan jo pidempään. Kukaan ei nimittäin ole sanonut julkisesti ääneen, että oikeastaan kirkosta eroamisen kiihtyminen on kirkon kannalta hyväkin asia.

Ainakin minä olen sitä mieltä. On hyvä, että kirkosta erotaan, jos on perusteltu syy erota.

Kirkosta eroajat, varsinkin tällaisen piikin aikana, edustavat pääosin kahta ääripäätä: yhtäältä maallistuneita, vain ohuesti kirkkoon sitoutuneita ihmisiä, joille eroamiseen tarvitaan vain sopiva ärsyke; toisaalta uskovaisia, joilla on voimakas oikeassa olemisen tarve ja joiden on vaikea samastua moniarvoisena näyttäytyvään kirkkoon. Kun nämä molemmat ryhmät kirkossa vähenevät, jäljelle jäävät maltilliset, keskusteluun kykenevät kristityt, joille kirkkoon kuuluminen on isompi asia kuin kannanotot homoseksuaalisuutta vastaan tai sen puolesta. Tällaista kirkkoa me tarvitsemme. Koska siihen ei voi ketään pakottaa, ainoa tie siihen on se, että ääripäät eroavat.

Entä kirkon talous? Entä kirkon rooli kansan moraalisena selkärankana? En usko että nämä kumpikaan riippuvat kirkon jäsenyyskehityksestä niin olennaisesti kuin yleensä ajatellaan. Nyt kohua herättänyt jäsenkato on kirkon vuosituhantisen historian kokonaisuudessa varsin marginaalinen ilmiö. Vaikka kirkko taloudellisesti kuihtuisi murto-osaan nykyisestään, sen hengellinen merkitys voi samalla jopa kasvaa.

Olennaisinta on muistaa, ettei kirkko saa lähteä muodostamaan kantojaan sillä perusteella, mitä odotuksia kirkosta eroavilla tai erolla uhkaavilla kirkkoa kohtaan on. Kirkon olemus kumpuaa Raamatusta, ja siihen joko sitoudutaan tai sitten ei. Tulkinnoista voidaan kiistellä, ja tuleekin kiistellä, mutta kirkkoon ja Kristukseen sitoutuen ja toista osapuolta kunnioittaen. Tässä asiassa olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä, vaikken jaakaan hänen näkemystään suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen.

Kirkko seisoo vain yhden kulmakiven varassa, se on Jeesus Kristus. Elävä suhde häneen joko on tai ei ole. Kirkkoon kuuluminen tai oikea näkemys homoseksuaalisuudesta ei ketään pelasta, sen tekee Herra yksin.

2 kommenttia:

  1. Asiaa!

    Minua suorastaan sapettaa, kun kaiken maailman eskovaltaojat ottavat kantaa siihen, mitä kristittyjen pitäisi ajatella tai miten kirkon pitäisi toimia.

    Siksi pidän hyvänä (riippumatta millaiset ratkaisut kirkko tekee), että "Kirkko tekee itsenäisesti uskonsa ja oppinsa mukaiset päätökset" -tyyppiset adressit ja kannanotot tulevat esille, http://www.adressit.com/kallio

    Minäkään en ole osannut koskaan nähdä kirkosta eroamisia uhkana kirkolle, saati uskolle. Minunkaan kirkkoon kuulumiseni ei ole mikään automaatio, vaan pohdin sitä aika ajoin kuin mitä muutakin jäsenyyttä. Tällaisella asenteella kirkkoon kuuluminen on minulle oikeus, ei pakko. Siksi varmasti vielä kuulunkin kirkkoon.

    VastaaPoista
  2. Näin on närhet!

    Homoseksuaalisuuteen suhtautumista on padottu mielestäni kirkon ja median toimesta vuosien ajan. Enkä ihmettele, vaikka TV2:n homoilta oli suorastaan luokattoman mauttoman ja huonoa keskustelua, että asiasta nousi tällainen kohina. Tätähän ollaan tässä vuosia jo haettu.

    Mielenkiintoista on, mihin tämä kaikki johtaa. Suomalaiset onneksi ovat konservatiiveja suurelta osin, muutoksen suhteen ja 30000 neljästä miljoonasta kirkkolaisesta on aikast’ murto-osa. Mutta epäilen, että jos mennään tässä miellyttämään Raamatun Kulmakiven sijaan Valtaojaa ja, muita Suomen Hamasin tapaan toimivia, Vapaa-ajattelijoita, mennään syvälle metsään, jossa luvut kääntyvät toisinpäin.

    Olen seurannut keskusteluja atuubin kautta. Siellä huomaa, että suurella osalla ei ole halua tai kykyä kuunnella mielipiteitä. Lisäksi ei osata tai kyetä nähdä arvomaailmojen eroja, jolloin keskustelu on turhaa väittelyä, jota media vain lietsoo lisää.

    Matti

    VastaaPoista